28. kesäkuuta 2013

28/6/2013

Aamulla heräsin yhdeksältä herätyskellon pirinään ja menin katsomaan lämpömittaria, oli 19 astetta lämmintä. Pesin hampaat, join aamukahvin, puin, laitoin lenkkarit jalkaan ja kävelin isovanhempien luokse ihanaa hiekkatietä, auringon polttaessa kasvoja. Kotiin päästyä laitettiin Juhan kanssa grilli tulille ja ruvettiin tekemään ruokaa. Kello läheni kolmea, eli Juhan piti mennä takaisin töihin ja minä lähdin samalla oven avauksella käymään äidin luona pitkästä aikaa. Sielä me syötiin paljon mansikoita ja vaihdettiin kaikki kuulumiset. Hilluin jonkin aikaa kameran kanssa ulkona, kunnes oli pakko mennä takaisin sisälle paarmojen ja kuumuuden takia. Siinäpä minun perjantai!

23. kesäkuuta 2013

Ostoksia, kuvailuja ja juhannus höpinää

Nyt on juhannus takanapäin ja huomenna takasin arjen kimppuun. Meidän juhannus suunnitelmat kaatu viime hetkillä, niin lähettiin vähän yllätyksenä ottamaan kuppia anoppilaan. Oli ihan kivaa, vaikka en tykkää extempore lähöistä oikeen yhtään. Illan mittaan grillailtiin, syötiin ja juotiin. Oli meillä puheissa käydä muutamat juomassa paikallisessa, mutta päätettiin olla sitten menemättä.

Kun oltiin selvitty lauantaiaamun krapulasta, niin lähettiin ajamaan kotiin. Ei keretty olemaan kauaa kotona, kun sisko soitti, että tulkaa minun ja Villen luo juhlimaan juhannusta. Siitä sitten lähettiin ajamaan Abc:lle ostamaan lisää juomista iltaa varten ja kaikin puolin vietettiin älyttömän kiva juhannus! Säästyttiin draamoilta ja syötiin mahat täyteen grilliherkkuja. Kun lähettiin päivällä ajamaan siskon luolta kotiin, niin käytiin matkan varrella Prismassa ja Tokmannilla, tarttuhan sieltä mukaan vaikka mitä. Mut mites teidän juhannus suju?

Kengät 7.99€ / Tokmanni
Puuteri 12.50€ / Konehelsingin ripsarit yhteensä 5€ / Maybellinen ripsari n.12€
Kukkaruukku n.4€ / Prisma
Kasa siskolta lainaan otettuja leffoja

17. kesäkuuta 2013

Kuvailua ja erämessuilua!

Heips! Nukuin aamulla kunnolla pommiin, herätys oli soimassa seitsemältä ja heräsin vasta puol yheksän aikaan, kun ois pitäny olla jo menossa! Muuten päivä on ollu tosi kiva ja aurinkokin on jaksanu lämmittää koko päivän. Käyntiin Juhan kanssa eilen jälleen kalassa, myönnän että rupes pelottaa yhessä vaiheessa, kun rupes ukkostamaan aika kovasti, kateltiin veneestä, kun salamat rupes välkkymään, niin mentiin nopeesti rantaan ja lähettiin ajamaan kotia kohti. Nytkin ympärillä on paljon tosi mustia pilviä ja oon yksin kotona, hrr.

Erämessut
Käytiin eilen, eli sunnuntaina erämessuilla, jotka oli Joensuun areenalla. Sielä oli tosi paljon kaikkea kierreltävää ja jopa mielenkiintoistakin asioita. Vois luulla, että tuollaiset messut ois tehty enemmän miehiä varten, mutta sielä oli naispuolisillekin paljon kaikkee kateltavaa, esim. koruja, ulkoiluvaatteita ja jopa hiustenhoitotuotteita. Ostinkin sieltä yhdet kivat korvakorut, niistä on kuva viimeisenä, mutta nyt, heippa!
messut / 20€

14. kesäkuuta 2013

Viimepäivien tekemisiä ja kuulumisia!

Moi taas! Tänään on satanu aivan koko päivän, niin mulla ei ollu mitään muutakaan tekemistä kun käydä moikkaamassa isovanhempia ja tätiä. Juotiin paljon kahvia ja oltiin muuten vaan rennosti. Ihana tunne, kun sain tänään raha-asiat kuntoon ja sain maksettuu tämän kuun vuokran pois! Inhottaa, kun kesällä ei tuu opintotukea  enkä saanu kesätöitä vaikka miten yiritin niitä hakea.

Juha kävi itelleen hakemassa hieman olutta ja mie kävin alkosta hakemassa itelleni viinipullon perjantain kunniaks, vaikka huomenna onkin suht aikanen herätys, kun pitää lähtee Joensuuhun katsastaa autoo. Juhannus me ollaan varmaankin kokonaan kotona, kun Juha sai vasta tietää, että sillä on sittenkin vapaata ja turhaa enää kyselläkkään mökkiä vuokralle sille viikonlopulle.
Käytiin Juhan kanssa eilen kalassa Jäsyksellä, lähettiin ajamaan sinne jossain kuuden jälkeen ja oltiin kotona vasta kahdentoista maissa. Ennen en tykänny yhtään istuu montaa tuntia paikallaan veneessä, mutta tainnu maltti tuon ukon myötä kasvaa sen verran, että vesillä aika kuluukin älyttömän nopeeta! Saatiin me yks hauki ja yks kuha, mutta molemmat oli sen verran pieniä, että päätettiin päästää takasin järveen.
Laittelin kuistille kesäkukkia, ja muutenkin pitäs saaha siitä paremman näkönen. Hankita listalla on jonkunlaiset puutarhakalusteet ja aurinkovarjo + kunnon aurinkotuolit! Mikäpä ois sen mukavampaa kesällä, kun ottaa pehmeessä aurinkotuolissa aurinkoa, juoda kylmää lonkeroa ja kuunnella hyvää musiikkia! Oon yrittäny myös kuvailla jonkun verran, mutta ilmat on ollu niin karseita, että oon vaan möhöttäny sisällä ja katellu kaikenmaailman sarjoja katsomosta ja oonhan mie löytänykin sieltä kivaa uutta seurattavaa :)
Päätin ihan mielenkiinnosta kattoo katsomosta jälkikäteen tuota Carrien päväkirjaa, ja ihme kyllä tykkäsin siitä! Harmittaa, kun se tulee vaan kerran viikossa. Yleensä en syty tollasille sarjoille, mutta jos vähäänkään on mielenkiintoo ja tekemisen puutetta niin kannattaa kattoa! :)

12. kesäkuuta 2013

Kirppislöytö ja Ikean tuliaisia!

Käytiin muutama päivä sitten torikirpparilla ja löysin sieltä tuon aivan ihanan mustan laukun ja hintaa tuolla oli  vaan 95 SENTTIÄ! Viimeisessä kuvassa esiintyvät vihertävät kulhot saatiin anopilta Ikeasta tuliaisina, noita samoja kulhoja saatiin enemmänkin, mutta en kehannu niitä tunkea samaan kuvaan. Viimeisen vuoden aikana oon hurahtanu täysin kirppareihin, sieltä voi löytää mitä vaan! Ennen suoraan sanoen kammosin kaikkia kirppareita ja minuu ei saanu sinne lähtemään mitenkään, mutta nykysin voisin viettää koko päivän niitä kierrellessä. Nyt siivoamaan ja illalla kullan kanssa kalalle jos sää vaan sallii, heippa! :)



10. kesäkuuta 2013

Monday 10/6/2013

<a title="Who said that it should be over" href="http://www.blogkeen.com/visit_blog.aspx?id=487252&mid=93040&f=true" target="_blank"><img alt="Who said that it should be over" border="0" src="http://www.blogkeen.com/stats.aspx?id=487252&p=1&l=fi" width="120" height="51" /></a>